Osa 22. Pitkä, kylmä talvi


Levensin tekstikenttää ja tiedän kyllä, ettei se ihan kokonaan toimi. Jos jotakuta häiritsee, niin ilmoittakoon minulle. En vain jaksa enää muokata kuvia pieniksi, koska se on niiiin tuskaisaa puuhaa ja vie kolmasosan koko tarinointiajastani.


Kahden työssä käyvän vanhemman kanssa eläminen ei aina ole herkkua - varsinkaan jos työajat ovat erilaiset ja et juuri koskaan näe talouden muita aikuisia kuin vilaukselta. Markilla oli hankaluuksia sopeutua menevään perheeseen, koska hän itse oli pitänyt huolta lapsistaan hyvinkin säntillisesti. Miehellä oli lievä identiteettiongelma sen suhteen, kuka hän nyt oli. Toki hän oli menestynyt työssään, kun oli kerran saanut uran rullaamaan ja toki hän oli isä - vaikka ei kokenutkaan olevansa kovin onnistunut sellainen. Onnen tunnetta ei tuntunut tuovan mikään, ei työ, ei raha, ei puutarhanhoito tai vastaavat harrastukset.


Miljalla meni paljon vahvemmin kuin isällään. Hän kävi sekä töissä että piti omaa yritystään kaupungin laidalla. Lisäksi välttämätön suvun jatkaminen oli jo hoidettu alta pois, kuten hän sen koki. Miljalla oli kuitenkin hieman samaa ongelmaa kuin isällään: kuka hän oikeasti oli, mitä hän teki? Ensisijaisesti nainen koki olevansa ansiotyöläinen, mutta mites se äitiys?


Milja ei kokenut äitiyden iloja ja suruja niin kuin ajatteli muiden tuntevan ne. Lasten syntymäpäivinä hän oli toki iloinen, mutta siihen se sitten jäikin. Myös siskon, Mariannan, kasvattaminen oli ollut välillä aika tuskaista. Nyt hän kuitenkin alkoi lähetä täysi-ikäisyyttä, ja pystyi ottamaan enemmän vastuuta itsestään kuin ennen. Talossa vietettiin triplasynttäreitä.


Kaksosista pari minuuttia nuorempi Caro sai luvan puhaltaa kynttilänsä ensin. Mutta mitä ihmettä tapahtui hänen ulkonäölleen? Tuo on jo aikamoinen muutos, jos saan sanoa.


Samoin näytti sitten käyvän isoveljellekin. Ei sillä, että valittaisin, mutta mistä ihmeestä tuo suu on tullut? Kummallakin vanhemmista nimittäin on aika pienet huulet...


Näin myös pikkusisko Marianna sai viettää syntymäpäiviään sukulaistensa kanssa yhtä aikaa. Koko perhe oli tällä kertaa koolla juhlistamassa tapahtumaa (kovin arkisesti tosin, sillä kunnon juhlia ei taaskaan järjestetty).


Tästäkin työstä kasvoi todella kaunis. Mielestäni hän näyttää melkoisesti Miljalle, ainakin kun muistellaan isosiskon teinivaihetta.


Profiilikin on hyvin samankaltainen. Voikohan tuo nenä muuten olla kulkenut suvussa näinkin kauan, vai onko se periytynyt joltakulta sukulinjaan alun perin kuulumattomalta?


Miljan pitkänoloinen raskaus päättyi vihdoin tyttölapsen syntymään. Ruskeat silmät taitavat olla seuraavassa sukupolvessa suosittuja, kun ne nyt näyttävät periytyvän, vaikka vanhemmilla ei olekaan ruskeasilmäisen geenejä - ainakaan tietääkseni.


Vauvan aika kului kuin hujahduksessa. Pian hän huomasi olevansa hyvin kiintynyt isoisä Markiin, sillä tämä tuntui puuhailevan tämän kanssa eniten.


Kaksoset olivat kovasti kiinni toisissaan - he tekivät kouluhommansa yhdessä, lukivat yhdessä ja harrastivat vielä samoja lajejakin! Tästä seurasi se, että he olivat myös hyvin kilpailuviettisiä - ainakin keskenään. "Hahaa! Ehdinpäs lukea kirjan loppuun ennen sinua!"


Marianna oli teini-iässä todennut, että hän kaipasi enemmän omaa tilaa. Talossa oli hänen makuunsa ihan liikaa vilinää, joten tyttö kutsui perheen eräänä päivänä koolle ja kysyi heidän mielipidettään siitä, pitäisikö hänen jo suunnata opiskelemaan. Kenelläkään ei ollut ehdotonta vastaansanomista, joten tyttö alkoi hakea sekä töitä että opintopaikkaa heti seuraavassa kuussa.


Yllättävän pian Marianna sai soiton ammattiopistosta. Sinne oli vapautunut paikka sähköasentajan koulutusohjelmassa, ja vaikka Marianna ei kokenutkaan olevansa kovin teknillinen henkilö, hän päätti kokeilla alaa. Laukut oli pian pakattu ja muuttoauto kärräsi hänet uudelle paikkakunnalle.


Auri tuskin huomasikaan perheenjäsenen poistumista piireistä, he kun eivät olleet niin läheisiä. Karismapupu oli paaaaaaljon mielenkiintoisempi...


Milja ei hänkään kovasti murehtinut Mariannan lähtöä. Hän tiesi, että pikkusisko pärjäisi maailmalla. Sen verran paljon he olivat molemmat kokeneet, että kyky tehdä päätöksiä oli tullut varsin tarkaksi ja virheettömäksi. Milja oli sitä paitsi jo kokenut itse opiskeluajan, joten jos pikkusisko koskaan tarvitsisi apua, sitä saisi ihan vain puhelinsoitolla. Miljan ajatuksia erosta vei pois myös käyntiin hyvin potkaissut yritys. Yötä myöten hän painoi töitä, saadakseen paikan etistäkin paremmaksi.


Caro ja Christer keskittyivät kilpailemaan keskenään ihan kaikesta. Tällä kertaa urheilulajit olivat kohteena - kotipihalla oleva kuntorata sai kovaa kyytiä, kun nämä kaksi pientä viipottajaa pääsivät koulun jälkeen bussista ulos. Joskus voittajaa ei saatu selville mitenkään - kumpikin lapsista saattoi heittäytyä maalilinjan yli samalla sekunnilla räjähtäen sitten nauruun. Liikunta oli niin mukavaa!


Adeleide-narttu alkoi jo kovaa vauhtia lähestyä vanhuuttaan, joten sille päätettiin kiireesti ostaa sulhanen. Tällä kertaa ostettu koira oli vanhus - katsokaamme, kauanko ostetut, vanhat koirat elävät.


Komea poika, harmaantunut karvakaan ei haittaa.


Karismapupulla pelatessa aika lentää. Onneksi leikkiessä myös oppii jotain, ettei kouluun tarvitse ihan ummikkona lähteä. Aurin oli nimittäin aika aloittaa koulu syksyllä.


Tyttö ei ollut kovin onnessaan tajutessaan, että perheessä ei oikein ollut ketään, joka hänen kanssaan viettäisi aikaa. Aikuiset kävivät töissä ja kaksoset keskittyivät olemaan keskenään. Koirista taas ei saisi juttelu tai läksyjentekoseuraa.


Seuranpuutteessa Auri päätti alkaa vanhempiensa esimerkkiä seuraten hoitaa puutarhaa. Hän oli nimittäin kuullut, että todella taitavat puutarhanhoitajat pystyivät puhumaan puille ja jopa kuulemaan niiden vastaukset, kuiskaukset...


Tällä kertaa Christer taisi pärjätä paremmin kokeissa kuin Caro. Ilmeestä päätellen todistuksessa komeilee täysi kymppi!


Koulussa otetun kirityksen jälkeen voikin sitten taas rentoutua vaikka kalastamalla. Isäkin päätti liittyä seuraan, tosin vain katsojana.


Koulusta kyllä taisi tarttua muutakin mukaan kuin hyviä arvosanoja. Kuka ihme tämäkin agenttilapsi on? Komeat lasit, joskin ne ehkä sopisivat Jack Bauerille paremmin.


Eääh, taasko se on raskaana? Miljalla taisivat ajatukset mennä samaa rataa, ainakin välillä.


Toisinaan masussa kasvava vauva oli kultaakin kalliimman tuntuinen. Näinä hetkinä nainen aina ehti miettimään, olivatko hänen arvonsa väärässä. Oliko työ todella niin antoisaa, että se ylitti jälkikasvunkin?


Toisina hetkinä Milja taas kirosi koko lisääntymiskyvyn syvimpään helvettiin. Häntä väsytti ja kolotti. Aina ei edes sänkyyn asti ehtinyt, kun niskaa piti jo venytellä tai jalat pettivät huonon verensokerin ja rasituksen yhteisvaikutuksen takia alta.


Kaksoset eivät edelleenkään olleet viettäneet kovin paljoa aikaa pikkusisarensa kanssa. Tästä syystä tämä oli melko yksinäinen, eikä asiaa auttanut se, että Caro keksi tekosyitä päästäkseen leikkimään veljensä kanssa. "Ei nyt ehdi, mutta ehkä joku koulukaveri voisi leikkiä kanssasi?" kuului ehdotus.


Koulukavereita Aurilla ei ollut montaakaan, mutta ehkä asia muuttuisi uuden lapsen myötä? Miljan raskaus oli edennyt hyvin, vaikkakin välillä tuskaisen tuntuisesti. Kuukaudet olivat täyttyneet, ja synnytys alkoi suunnilleen laskettuun aikaan.


Sinisilmäinen poikavauva nimettiin Coleksi. Tämä lapsi oli ilmeisesti jopa perinyt punaiset hiukset - ei enää mustia!


Cecil hoiti poikaansa hellyydellä, vaikka työnantajat jo lähes koputtelivat ovelle saadakseen hyvän työntekijän takaisin isyyslomalta. Milja ja Cecil olivat kuitenkin sopineet, että ottaisivat vapaata töistä vuorotellen, jotta kumpikin saisi olla kotona uuden tulokkaan kanssa. Markilla oli yhä töitä, vaikka eläkeikä oli ohitettu jo aikoja sitten. Kaipa hän yhä pohti elämänsä tarkoitusta...


Milja sai vuoron olla kotona, kun Colea alettiin opettaa kävelemään ja puhumaan. Rankkaa puuhaahan se oli, mutta toisaalta kehitystä oli mukava seurata. Lisäksi puhumaan opittuaan poika olisi helpompi jättää isosiän tai jopa lastenhoitajien hoivaan, kun kummankin vanhemman olisi määrä palata täyspäiväisesti työn pariin.


Cole näyttää hyvin paljon isoveljeltään - mahtaakohan hänellekin olla periytynyt outo suun genetiikka? Näyttää uhkaavasti siltä.


Caron ja Christerin ikävuodet vaihtuivat "teen"-loppuisiksi pian Colen yksivuotissynttäreiden jälkeen. Caron naama outonee entisestään.


Christerkään ei muutoksilta säilynyt. Nyt hän näyttää jo hieman enemmän isältään, vaikka edelleen ihmettelen kaksosten kasvojenpiirteitä.


Cecilin hommat vähenivät kummasti, kun Christer ja Caro eivät enää kaivanneet yhtä paljon apua läksyissään kuin ennen. Nyt he osasivat taktikoida tekemisensä hyvin, ja suorittivat koulua kuin yhtenä henkilönä. Läksyt tehtiin yhteisvoimin, ja kokeisiin valmentauduttiin yhtä aikaa. Näin Cecil alkoi taas hoitaa hieman hunningolle jäänyttä puutarhaa. Hän ei vielä osannut puiden salaista kieltä, mutta parhaansa yritti kuitenkin. Kastelu, siistiminen, kastelu, myrkyn levittäminen... Kasvit alkoivat taas kukoistaa.


Caro keksi itselleen omaa tekemistä, puutarhatyöt kun eivät häntä niin kiinnostaneet. Retoriikkataitojen kehittäminen oli hänen hommiaan. Kirjoista pystyi lukemaan perusteet, koulussa oppeja hyödynnettiin käytännössä ja peilin edessä pystyi harjoittelemaan tulevia esitelmiä laattatektoniikkateoriasta ja Venetsian historiasta.


Adeleide näyttää ihmettelevän kovasti, mitä Milja oikein tekee Ricolle. Ettei vain kiduttaisi toista, kun se noin kiemurtelee...


"Hmm, mitä tuokin oikein ilveilee minulle?" voisi liikkua nartun päässä, kun se näkee Caron kävelevän taksille. Fiksu tyttö päätti lähteä yliopistolle heti lukion suoritettuaan. Hakeekohan hän äidinkieltä opiskelemaan vai kenties Mariannan jälkiä seuraten teknilliselle puolelle?


Christerkään ei kauaa jaksanut odotella ylioppilaskirjoitusten jälkeen, vaan pisti paperit menemään läheiselle yliopistolle. Nenä on siis suunnattu pääsykokeisiin. Onnea!


Cole oli Aurin tavoin tottunut viettämään aikaa yksin, vaikka nyt nämä kaksi jo yrittivät kehittää leikinpoikasta keskenään. Poika vain oli kovin nuori ottaen huomioon Aurin lähestyvän teini-iän.


Tjaa, Rico se sitten meni ja kuoli. Vanhahan se oli, mutta kyllä sen mielellään olisi pitänyt vielä vähän pidempään perheessä...


Sekä Auri että Cole vanhenivat kuin huomaamattaan. Ehkä he nyt löytäisivät jo vähän samoja puheenaiheita, vaikka heidän välillään olikin monta ikävuotta.


Cecil ja Milja keskustelivat nyt ensimmäisen kerran kahden muun lapsen tulevaisuudesta - lähtisivätköhän hekin yliopistoon vai saataisiinko tästä perheestä vihdoin myös ammattikoululainen tai jopa ammattikorkeaan päätynyt? Kumpikin osapuoli oli sitä mieltä, että lapsia autettaisiin niin kauan kunnes he valmistuisivat, jos sille tarvetta olisi. Rahaa perheellä oli vaikka muille jakaa, joten miksi siinä pihtailemaankaan. Koulutus on kuitenkin tärkeä osa nuoruutta.


No höh, Adeleide vanheni synnyttämättä perheeseen pentuja. Suunnitelma ei näköjään oikein mennyt putkeen, mutta mitäpä sitä enää suremaan. Tehty mikä tehty.


Colen ja Aurin ystävyys ei lähtenyt rullaamaan ihan niin hyvin kuin nuoret olisivat toivoneet. Välillä he kuitenkin söivät iltapalaa yhdessä - Aurista oli kehkeytynyt melkoinen kokki vuosien varrella, ja hän esitteli mielellään taitojaan muille. Cole oli tilanteeseen tyytyväinen, sillä vähäinenkin aika isosiskon kanssa oli arvokas. He puhuivat lähinnä tulevaisuudesta. Vaikka poika olikin nuori, hän pystyi varsin hyvin suhteuttamaan aikaa ja haaveitaan.


Kummitukset ovat kyllä hullua porukkaa. Mitä lie lapdancea Mark tässä vastaanottaakaan... o_O


Hauskuuden lisäksi haamuista oli myös melkoista haittaa - ne kun tuppasivat kerran vuodessa tekemään kunnon hyökkäyksen elävien kimppuun. Tällä kertaa osansa joukkosäikytyksestä sai Milja. Naisen sydämensyke kohosi ensin taivaisiin, mutta alkoi sitten hidastua. Ja hidastua... Ja...


Kuoleman läsnäolon pystyi melkein aistimaan, kun Mark saapui kuolemankielissä olevan lapsensa luo. "Milja! EII! Älä kehtaakaan..." Mark aloitti ripeän elvytyksen (poliisikoulussa kun oli käyty sellainen läpi varmuuden vuoksi) ja sai kuin saikin sykkeen palautumaan. Hengitys oli yhä katkonaista, joten Mark soitti ambulanssin paikalle. Matka sairaalaan tuntui mahdottoman pitkältä yhä tajuttoman Miljan seurana. Ripeän toiminnan ansiosta nainen ehkä selviytyisi, kertoivat sairaanhoitajat. Hänen tulisi kuitenkin olla rauhassa tulevat kuukaudet, ettei sydänkohtaus uusisi. Yksi laukaiseva syy kun saattoi olla stressi työstä ja perheestä. Mark pudisteli päätään epäuskoisena: eihän tuollaista sisupunttia saisi kaupalta tai töistä pois millään. Toisaalta ehkä periksiantamattomuus myös auttaisi selviämään sairaudesta.


Markin aavistukset osuivat oikeaan, sillä pian kotiuduttuaan Milja aloitti taas luonteenomaisen viipottamisensa. Vaikka hän itse ei saanutkaan tehdä kotitöitä (lääkäreiden määräys, jonka noudattamista sekä Mark että Cecil seurasivat silmä tarkkana), se ei estänyt Miljaa haahuilemasta muita katsellen ja kannustaen. Stressiä lisäsi myös se, että työnantaja kyseli jo kovasti naisen perään. Kaupan Milja sentään suostui luovuttamaan Cecilin huoltoon, eikä vaatinut päästä mukaan myyntityöhön.


Lepo ei kuitenkaan auttanut riittävästi. Talven kylmyys tunnetusti aiheuttaa sekin stressitason nousua. Tällä kertaa se aiheutui naisen kohtaloksi. Tämä oli hiippaillut muilta salaa ulos ja saanut uuden sydänkohtauksen etupihalla. Miljan jäähtyneen ruumiin löysi töistä palaamassa ollut Cecil.

Hautajaisia vietettiin vajaata viikkoa myöhemmin. Tilaisuus oli kaunis vaikkakin yksinkertainen. Taustalla soi instrumentaalikappale, josta Milja oli pitänyt. Sweet rain. Illalla satoi lisää lunta.


Cecil peitti surunsa harrastuksiin. Työssäkäynti ei enää maittanut ja perheen kauppakin jäi hunningolle. Masennus alkoi saada otetta miehestä, joten tämä joutui sairaseläkkeelle.


Miljan viimeinen talvi oli kylmin vuosikausiin. Lunta oli satanut syksyllä paljon ja myöhemmät tähtikirkkaat yöt toivat mukanaan kolmenkymmenen asteen pakkaset. Lumienkelin tekemisen jälkeen sormet olivat yleensä kohmeessa - puhumattakaan lumiukkojen muovailun aiheuttamasta vilusta.


Kaikki perheenjäsenet saivat osansa kylmyydestä. Milja oli menettänyt henkensä ja muut saivat vähintään lievästi paleltuneita varpaita ja neniä. Nenäverenvuodot olivat yleisiä hiussuonten katkeilun vuoksi.


Perheen ainoa työssäkävijä oli tällä hetkellä Mark, joka ei pitkän harkinnan jälkeen halunnut jäädä vieläkään eläkkeelle. Hänen mukaansa silloin hänellä olisi ollut liikaa aikaa miettiä. Parempi kai se näin olisi...


Colen lapsuus tuli vietetyksi melkoisen masentavassa ilmapiirissä, ja yläasteelta pois päästyään hän oli onnellinen, että voisi pian muuttaa lukioon toiselle paikkakunnalle. Hän halusi vain jättää menneisyyden taakseen ja aloittaa sen elämän, josta oli Aurin kanssa jo pitkään puhunut.


Tämä poika halusi nähdä maailmaa, ja nauttia siitä sellaisena, kuin se oli. Ei kommervenkkeja, ei mitään ylimääräistä. Vain hän, maailma ja seikkailut...


Nyt pyydän teiltä lukijoilta vähän apua perijän valinnassa. Kenelläkään perheestä ei ole täydellistä genetiikkaa, tiedetään, mutta ainakin vihdoin saan vähän persoonaa simeihin. Tämä ei ole varsinainen äänestys, vaan lähinnä ohjeistava kysely. Minulla kun ei ole suosikkia lapsista. Olkaatte hyvät ja valitkaa suosikkinne.


Christer - tietotavoite (sairaalan johtaja) - luonne 2/7/10/3/7


Caro - mammonatavoite (talousuran huippu) - luonne 2/10/8/3/3


Auri - romantiikka (urheilulegendaksi pääseminen) - luonne 1/8/9/10/1


Cole - nautintotavoite (laiskottelu-uran huippu) - luonne 2/10/8/3/3